Pitkän pyörälenkin jälkeen kehoni pyysi lepoa. Huomasin, miten vaikeaa oli antaa itselleni lupa vain olla. Kehon kuunteleminen ei aina ole helppoa, mutta juuri siitä alkoi tämä pieni pohdinta.
Kehoni vaati lepoa juhannuasaaton pitkän pyörälenkin jälkeen.
Olin kylässä eikä minun tarvinnut tehdä muuta kuin osallistua ruuan laittoon. Lepäsin sohvalla ja puutarhatuolissa useaan otteeseen. Olin unelias. Luin välillä hieman.
Tämä kehon viestien kuuntelu ja niiden mukaan toimiminen tuntui poikkeukselliselta. Tottelin kehoani. Annoin sille tilaa. Annoin kehoni viedä.
Siitä huolimatta, että toinen ihmetteli makailuani.
Miten hyvältä tuntuikaan ottaa oma tila, ja antautua spontaaniudelle. Olla reporankana, heh, olenhan Repo-sukuinen!
Vieno sisäinen ääneni pääsi kuuluviin arjen hälyn takaa.
Annanko itselleni luvan olla jouten?
Saanko olla jouten, melkein kaksi päivää?
Kuka sen määrää?
Toistanko opittua kaavaa ahkeruudesta arvoni mittarina?
Onko joutenolo laiskuutta vai palautumista?
Nyt oikein odotan parin viikon päästä alkavaa kesälomaa.
Jatkan asian pohtimista, riippukeinussa toivottavasti.
Olen lomalla 11.7. – 2.8.
Sitä ennen hoidan sinua mielellään, jos haluat tulla hetkeksi makoilemaan Amankan petiin.
Laiskottelemaan, palautumaan, itseäsi hoitamaan…miksi sitä nyt kukin haluaa kutsua.
Ehkä sinunkin kehosi yrittää kertoa jotakin. Kehon kuunteleminen voi alkaa yhdestä pienestä pysähtymisestä.